Olin muutaman päivän suunnitellut, että voisimme viettää ennakkoon ystävänpäivää, koska oikeana ystävänpäivänä näemme vain kaksi tuntia. Vuorotyö kun monesti on parisuhteessa haaste, niin tälle ystävänpäivälle se ainakin toi sellaisen. ;)
Rakastan ystävänpäivää yli kaiken!! ♡ Ystävänpäivä innostukseni on kasvanut vaan vuosien myötä ja ehkä tässä päivässä eniten vetää puoleensa sen väri. Hahah! Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta näin se on. Rakastan vaaleanpunaista ja pinkkiä, ja koska se on kotona hyvin tiukasti kielletyllä listalla (sisustuksellisesti), niin tämä viikko antaa kaikki oikeudet revitellä värillä, ja otan siitä kyllä kaiken irti! ;D
Idean tähän talvipiknikkiin tuli aiemmalta vuodelta. Itseasiassa siitä onkin jo muutaman vuosi aikaa. Silloin ihana ystäväni soitti ystävänpäivänä, että sinulla on puoli tuntia pakata itsesi ulkoilukuntoon ja ottaa mukaan kaakaotarvikkeet. Hän ja toinen rakas ystäväni tulivat hakemaan minut kotoa ja suuntasimme kohti kauppaa, ostamaan pulkkia. Tässä kohtaa selvisi päivän teema. Juhlimme ystävyyttämme ja ystävänpäivää pulkkamäessä! ♡ Pulkalla laskun ja kaiken muun hassuttelun jälkeen nautimme ulkona piknikin: kaakaota, leipiä ja makeita herkkuja. Toinen ystäväni oli saanut tehtäväkseen kehitellä suolaista syötävää ja itse päivän järjestäjä sitten oli napannut mukaansa makeita herkkuja. Päivä oli kerrassaan ihana, ja tämän ystävänpäivän muistan lopun ikäni. ♡
Halusin ottaa tuon piknik-idean ja lisätä siihen ripauksen
romantiikkaa. Niinpä leivoin aamupäivästä (miehen ollessa asioilla)
shampanjakuppikakkuja, joiden päälle tein mansikkatomusokerista,
tuorejuustosta, valkosuklaasta ja margariinista kuorrutteen. Nam!
Eihän
piknik ole mitään ilman suolaistakin syötävää, joten muotoilin meille
leivät lapinrieskoista, sydämen muotoon. Leivät täytin salaatilla,
tomaatilla ja lämminsavulohitäytteellä, jossa oli valkosipulimajoneesia
ja tuoretta tilliä. Kiepautin leivät ensin folioon, mutta illalla
vaihdoin ne leivinpaperiin, koska ne olivat jotenkin vanhanajan
eväsleipiä näin enemmän.
Illalla heitin sitten piknik-idean miehelleni, joka hieman ensin
kyseenalaisti sitä. Ai nyt illalla? Ulkonahan on pimeetä? Minne muka
mentäisiin kun ei siellä näe? yms.. Mutta muutaman innostavan sanan
jälkeen, mies alkoi keittämään maitoa termospulloon ja pääsimme
suuntaamaan iltapiknikille. Pakkasin piknik-tarvikkeet tukevan tarjottimen päälle ja nappasimme mukaamme vielä termospullon ja huovan. Sitten aloimme autossa extempore ideoimaan minne menemme iltaamme viettämään. Hetkessä tuli muutama idea mieleen ja suuntasimme katsastamaan niistä ensimmäistä.
Muutaman kilometrin päässä meiltä sijaitsee ihana puistoalue, joka on myös talvisin auki. Parkkeerasimme auton tien varteen ja hipsimme (tarvoimme) lumessa, kunnes pääsimme ulkoilualueen pieneen paviljonkiin. Matkalla autolta paviljonkiin, kaaduin kolme kertaa hangessa ja naurulle ei meinannut tulla loppua, kun olihan se aika höhlää! :D Kun vihdoin pääsimme paviljongin sisälle, oli se tarpomisen ja kaatuilun arvoista. Oli ihanaa viettää iltaa hassutellen, herkutellen ja jotain ihan uutta kokien. Toki kun kuulin mieheltäni toisen kerran, että laita se kamera jo pois,
tajusin, että aivan! Tämä räpsyttely saattaa hieman latistaa siltä
tunnelmalta arvoa. Onneksi olin ottanut päivästä jo muutaman kuvan ennakkoon piknik-herkuista. ;)
Ai niin, yksi hyvä vinkki tähän talvipiknikkiin on valmiina myytävät kaakao/vaahtokarkkipussit, näitä löytyy ainakin k-kauppojen hyllyiltä: Swiss Miss classics.
♡ Superihanaa ja hempeää ystävänpäiväviikkoa Sinulle!! ♡
♡ Vilhelmiina
AWWWWWWWWWWWW!!! <3 <3 <3 Teillä oli varmasti ihanaa <3 <3 <3
VastaaPoistaIhanaa oli ♡ Vaikka kuinka ihana olisi ollut käpertyä istuskelemaan pitemmäksikin aikaa, niin kylmä vei voiton! :D
PoistaHuikeeta!!!! :D Aivan ihana idea <3
VastaaPoistaKiitos ihana! :)
PoistaSuloisia kuvia.
VastaaPoista♡kiitos! :)
PoistaNamskis :)
VastaaPoistaMuistan aina pienenä juotiin kuumaa kaakaota vaahtokarkeilla :)
Hyvää alkanutta viikkoa! :)
Juu vaahtokarkit aina kruunaa kaakaon! :) Ihanaa viikkoa sinullekin! ♡
Poista