30 marraskuuta 2012

Parisuhteen päivitystä

Mietin, mikä suhteen alussa tuo niitä perhosia vatsanpohjalle ja saa sen polttavan rakkauden tunteen aikaan. Jännitys, intohimo, uutuuden viehätys, seikkailu uuteen ihmiseen, tarve tuntea rakkautta ja saada vastarakkautta takaisin? Samat asiat tuntuvat pätevän oikeastaan kaikkiin uusiin kokemuksiin, jos muutos on positiivinen. Jo niinkin yksinkertaisen asian kun suklaan kohdalla voidaan sanoa, että ensimmäiset palat ovat ne parhaimmat.

Nyt kun aloin pohtimaan tätä alkuhuumaa verraten suklaahuumaan, niin tavallaan alkuhuumasta voisi ajatella, että vaikkei sitä saisikaan samanlaisena takaisin, tuntee tarvetta maistella muitakin makuja, vaikka aina palaa siihen samaan vanhaan suosikkiinsa. Parisuhteessa se on tietysti arki. Enkä tässä tapauksessa puhu vieraista kumppaneista suhteen ulkopuolella. Vaan siitä, että kun parisuhdetta maustaa tietyillä jutuilla, saa omasta miehestään irti jotain uutta ja palan sitä alkuhuuman tunnetta takaisin. Koska sehän on selvää, että me ihmiset muutumme kokoajan, ja mielitekomme vaihtuvat sen myötä. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää päivittää tietoja toisesta ja herätellä niitä alkuhuumassa puhuttuja uusia jänniä asioita taas ilmoille. Harvemmin parisuhteen myötä muistaa kysellä, vaikka mikä on sun lempiherkku nyt? Kun olettaa, että se on kaikki vuodet syöny Fazerin sinistä ni sehän se on. Vaikka joku uutuus oiskin juuri eilen iskenyt edelle. Okei, otan tän suklaan nyt ajatuksiini hieman vahvasti, mutta sen kautta on itselle helpompi jäsennellä tätä asiaa, vähän niinkuin oman suhteen ulkopuolelta.

Päätin siis tehdä itselleni listan kysymyksistä, joilla päivitän tietoni miehestä, ovatko ne muuttuneet vai pysyneet samoissa paikoissa kuin mitä oletan. Entä olenko minä ja ajatukseni kokeneet muutosta?

* Mistä haaveilet? Mitä haaveita sinulla on ensi vuodelle? Entä 5 vuoden päässä?
* Mitä asioita/taitoja haluaisit oppia? Onko jokin harrastus minkä haluaisit aloittaa?
* Millaisia yhteisiä unelmia meille ajattelet tällä hetkellä?
* Mitkä asiat kiihottavat sinua nyt eniten? Kaipaatko muutosta seksielämäämme?
* Mikä oli parasta tässä viikossa?
* Opitko jotain uutta tällä viikolla?
* Mistä ilahtuisit tällä hetkellä eniten?
* Onko jokin asia, mikä ärsyttää sinua tällä hetkellä?
* Mitä rakastat minussa juuri nyt eniten? 

* Mitä piirrettä arvostat minussa nyt?
* Mikä meidän arjessamme on sinusta ihaninta?
* Jos voisit nyt lentää minne vain matkalle, minne se olisi? miksi?
* Mitä haluaisit, että tekisimme yhdessä?
* Onko jotain mistä haluaisit keskustella?
* Mikä on lempibiisisi tällä hetkellä? miksi? voitko näyttää sen vaikka Youtubesta?


Näitä kysymyksiä listatessani mietin, että ehkei nyt listan kanssa kannata illalla kumppanin eteen marssia, koska se ei olisi enää tarkotuksenmukaista. Ehkä tärkeintä onkin huomioida jotain joka päivä, tai edes joka viikko. Paljon on kuullut tarinoita, joissa pitkän yhdessäolon jälkeen toinen muuttuu totaalisesti yhtäkkiä, vaikka todellisuudessa muutos tuskin on tapahtunut päivässä. Voisiko siis tälläisella toisen ajatusten päivittämisellä olla vaikutusta? Mahdollisesti? Toisen on ainakin oltava vastaanottavainen. :)

 ♡ Vilhelmiina

2 kommenttia:

  1. Kirjoituksesi oli ajatuksia herättävä ja niinhän se on, suklaankin alkuhuuma katoaa ja se alkaa maistumaan puulta. :) Parisuhde tarvitsee myös "työtä", jotta sen saa säilymään antoisana. Minusta on kuitenkin ihan hyvä, että osaa myös hyväksyä sen, että normaaliarki ei ole Hollywoodmaisesti intohimoista ja riipivää rakkautta ikuisesti. :D Vaikka kyllä minullekin sellainen Twilight-tyylinen ikuinen ja leimuva rakkaus kelpaisi tietysti. <3

    Kun huomioi toisen olemassa oloa, niin en usko että mikään muutos tapahtuu päivässä tai kuukaudessa. Mutta jos ignooraa toisen, niin jonain päivänä kun avaa silmät voi katsoa vierasta ihmistä. Tälläistäkin tapahtuu nimittäin. Mutta useimmiten siinä on taustalla niin paljon kaikkea, että on vaikea enää yksilöidä mistä mikäkin muutos johtuu. On vähän sama kuin kysyisi kumpi oli ensin, muna vai kana. :)

    Löysin blogisi vasta tänään saamani vinkin kautta ja jään mielenkiinnolla seuraamaan kirjoituksiasi. Itse kirjoittelen sisustusblogia ja luenkin pääasiassa sisustuspainotteisia blogeja. Tämä sinun blogisi on kuitenkin aivan ihana ja tuo toivomaani vaihtelua. Kiitos kivasta blogistasi ja jatka samaan malliin! <3 <3

    Ihanaa iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanasta viestistäsi, lämmitti todella paljon lukea se <3

      Itse innoistuin tähän blogin tekemiseen juuri sen kautta, että saisi niitä työkaluja parisuhteeseen ja paikan jonne ihmetellä parisuhteen moninaista maailmaa. En itsekkään usko Hollywood tyyliseen elokuva rakkauteen, mutta pienet ripaukset blingblingiä tuovat hyvän lisän arkirakkauteen. Huomioiminen pienin sanoin tai vähän suuremmin tempauksin tuovat piristystä ja vahvistavat rakkautta. Aina rakkaus ei onnistu tai tunne kanna, mutta haluan uskoa, että se olisi mahdollista. :)

      Kiitos kannustuksen sanoistasi, ne toi niin paljon iloa tähän iltaan ja lisäpotkua jatkaa :) Ihanaa viikonloppua sinulle!! :) <3

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa minua kovasti! ♡