17 tammikuuta 2013

Positiivisuus ilta

Viime päivinä on ollut paljon kiirettä, ja kun sen tuo kotiin niin sehän tarttuu ilmapiiriin. On tullut sanottua puolin ja toisin vähän turhasta, vaikka pienistä asioista ei pitäisi edes suutaan avata, erityisesti silloin kun on väsynyt. Tästä ajattelusta inspiroituneena päätin tekaista lappusen eteisemme välioveen. Lappu on vastassa avomiestäni kotiin tullessa ja voimme kumpikin virittäytyä positiivisuus taajuudelle. ♡

Positiivisuus ilta -lappuun avasin spontaanisti ajatuksiani. Mielestäni olisi tärkeää poikkaista negatiivinen ilmapiiri heti paikalla, eikä antaa sen asettua taloksi. Kirjoitin lappuunkin, että emme antaisi sen tehdä pesäänsä meille, koskaan. Tiedän ettei negatiivisuudelta, surulta, kiukulta, riidoilta ja turhautumiselta vältytä parisuhteessa. Silloin kun siihen ei ole mitään parempaa syytä kuin kiire niin koen, että parempi on tsempata kotona hyvät fiiliksen pintaan ja nauttia pienistäkin hetkistä, kuin käyttää se arvokas rentouttava aika ärtyilyyn.



Oli pakko lisätä "I love you more today.." (napattutäältä. ) -kuva. Kuvan nähdessäni en voinut olla nauramatta, koska se vaan osu ja uppos! :D

Ihanan positiivista viikkoa! :)


♡ Vilhelmiina



4 kommenttia:

  1. Näitä positiivisuuksia ei ole koskaan liikaa ympärillä :):) Mullakin on yöpöydällä eri pikkulauseita muistuttamassa elämän ihanuudesta!!

    <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! :) Niitä ei ole koskaan ympärillä liikaa :) On hyvä aina pysähtyä ja inspiroitua vaikka hetkeksikin :) Loistava idea pitää niitä yöpöydällä, näin muistuttaa joka ilta itseään ihanista asioista. Ihana! ♡

      Poista
  2. Hyviä pointteja ja kuulostaa tutulta. Tuo "I love you more today" on LOISTAVA. Pakko taitaa ottaa talteen, tiedän että uppoaa huumorimielessä mieheeni kuin kuuma veitsi sulaan voihin :-))

    Hyvää viikonlopun jatkoa!
    Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mäkin niin lukkiuduin kun tuo kuva osui silmääni, upposi täälläkin! :D Ihanaa uutta viikkoa sinulle! :) Hui miten on yli viikko vierähtänytkin!! :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa minua kovasti! ♡