Suuntasin ostoksille rakkaan ystäväni kanssa ja toinenkin rakas ystävä liittyi osaksi aikaa päiväämme mukaan. Kävimme kiertelemässä kauppoja, tekemässä pieniä löytöjä (lahja tsek!) ja syömässä "ah, niin ihanaa ravintolaruokaa", kaiken kinkun ja piparin jälkeen ;)
Ihan viime hetkinä meitä on paljon puhuttanut parisuhteen näkökulmasta se, kuinka miehet suhtautuvat naisten keskusteluihin parisuhteen tilasta ystävilleen. Kummatkin kyseiset ystäväni ovat ihanat miehensä noin vuoden päivät sitten löytäneet, mutta kuten varmasti kaikki tiedämme, ei parisuhteen aloitus ole aina se helpoin vaihe. Toki ne ihanat ensi kuukaudet ovat kutkuttavia ja kaiken näkee vain rakkauden valossa. Arki kun astuu kuvioon alkaa se vaaleanpunainen valo hieman himmetä. ;)
Nyt suureksi asiaksi on noussut se tieto, että miehet ovat ymmärtäneet kuinka paljon heidän rakkaansa ruotivat parisuhteen asioita hyville ystävilleen. Aloin pohtimaan tätä asiaa vielä itsekseni eilen illalla, kun pääsin kotiin rauhoittumaan, ja listasin joitakin kohtia asiasta ylös. Mietin myös kuinka omassa suhteessani mies on asian ottanut, mutta halusin vielä tarkastaa tilanteen hänenkin kanssaan.
Ymmärrän, että alkuparisuhteen aika on melko herkkää ja silloin ihminen on avoimmillaan toiselle, ja se on osin tietoista. Riidat tuntuvat suuremmilta, kuin suhteen edetessä ja kaikkiin yhteisiin tapoihin/sääntöihin vielä totuttelee. Suurimmassa osin niitä parisuhteen sääntöjä vielä luodaan ensimmäisten vuosien aikana. Itse ainakin koen nyt pitemmän yhdessäolon jälkeen, että ensimmäiset pari vuotta oli sitä, että opeteltiin toisen tapoja, suhtautumista ja reagointia ylipäätään. Ensimmäisinä vuosina oppi myös paljon itsestään ja omasta tavastaan kohdata tilanteita. Monesti oli myös itsellä oppimisen paikka, kun tajusi, ettei toisen kanssa voi toimia samalla tavalla kun aiemmin on tottunut. Nyt jälkeenpäin olen onnellinen, että ne solmukohdat alussa avattiin ja keskusteltiin lävitse, näin osaamme kumpikin tässä suhteessa tiedostaa ja toimia paremmin parisuhteemme eteen. Vaikka kuinka riidan aikana haluaisi lyödä hanskat tiskiin ja istuttaa itsensä oikotie.fi ruudun eteen (tätä harrastin itse suhteen alussa ;), tajuaa nyt, ettei tästä rakkaudesta halua eroon, vaan sitä haluaa ymmärtää.
Ja tästä ymmärryksestä saankin hienon aasinsillan tähän pohtimaani aiheeseen, eli ystävä parisuhteen kolmaspyörä?
Keskustelin heti aamusta mieheni kanssa siitä, kuinka hän näkee tämän asian. Kokeeko hän myös ahdistavaksi sen, että me naiset puhumme parisuhteesta kaiken parhaalle ystävällemme. Pieni pohjustus tähän kolmaspyörä lausahdukseen: rakas ystäväni oli meillä juuri ennen joulua muutaman päivän ja silloin, kuten aina muulloinkin pohdimme paljon parisuhdetta. Pohdimme myös ystäväni suhdetta mieheeni. Ystävälläni ja miehelläni on lämpöiset välit, he ovat aina tulleet juttuun loistavasti. Ystäväni saattaa laittaa välillä vinkkiviestiä miehelleni, kuten joululahjasta tai 12.12.12 kosinnasta (aina viestit vaan ei mee perille ;) :D Mutta on ihanaa, että he tulevat juttuun loistavasti ja myös mieheni pitää rakasta ystävääni ystävänään. Mieheni on aina ollut tietoinen, että kerron asiani hyvinkin tarkasti ystävälleni, mutta asia sai ehkä suuremman varmistuksen joulua edeltävänä aikana, kun ystäväni tokaisi miehelleni: "tiedäthän, että tiedän teidän suhteestanne kaiken, siis ihan kaiken! Oon vähän niinkuin kolmaspyörä teidän parisuhteessa". Tästä lausahduksesta siis lähti keskustelu käyntiin siinä hetkessä ja lausahdus jäi elämään meidän kolmen välille vitsinä. Erityisesti mieheni tätä heitoissaan käyttää, naljaillen kylläkin. Jotenkin ymmärsin siinä hetkessä, että mieheni on ok asian kanssa. Nyt kun asia tuli uudelleen esille toisen ystäväni kautta, hänen parisuhteessaan, halusin vielä palata tähän aiheeseen kotonakin.
Parin ystävieni miehet ovat ilmaisseet närkästyksensä siitä, että ystäväni kertovat parisuhteen asioita kenellekkään muulle. Halusin ymmärtää tätä asiaa, koska itse en kovin helposti pääse tähän asiaan sisälle. Toki ymmärrän sen, etten minäkään tykkää siitä, että asioitani/asioitamme huudellaan pitkin kyliä, mutta kun on kyse parhaasta ystävästä en pääse jyvälle. Ehkä en vaan ole halunnut edes ymmärtää, mutta yritän nyt! ;) Itse koen parhaan ystäväni niin, että voin luottaa hänelle kaiken, koko elämäni. Hän hyväksyy minut minuna ja rakastaa vaikka sisällän huonojakin puolia. Koen luonnolliseksi kertoa ystävälleni niin iloni kuin suruni. Ystäväni on ollut mukanani/tukenani niin monissa hetkissä, etten osaisi kuvitella tulevaisuuttakaan ilman häntä (vaikka puhun nyt yksikössä parhaasta ystävästäni, on todellisuudessa ympärilläni muutama paras ystävä).
Eksyn helposti aina sivuraiteille, näköjään kirjoittaessakin! ;D Pohdin siis tätä asiaa miehelleni tässä aamupäivästä, ja halusin kuulla kuinka hän asian näkee. Päälimmäisenä olivat tunteet, että hän ymmärtää tarvettani pohtia asioita ja peilata niitä ystäväni kanssa, ja että siitä on ollut apua asioihin. Hän ei kuitenkaan ymmärrä sitä puolta, että tahdon keskustella parisuhteen ongelmasta ystävälleni ennenkuin olemme saaneet asiaa parisuhteemme sisällä kuntoon. Ymmärrän kyllä hänen ajatuksiaan ja tunteitaan, ja ehdottomasti haluan kunnioittaa niitä. Itselläni on tässä kohtaa ehkä opettelun paikka, etten "juoksisi" heti ystäväni siipien suojaan nuolemaan haavojani, vaan jäisin sen ajatuksen kanssa keskustelemaan mieheni kanssa. Koen kuitenkin vahvasti, etten mahda itselleni mitään siinä, että kun loukkaannun haluan paeta tilannetta, ja silloin en vain yksinkertaisesti osaa kohdata sitä asiaa järkevästi tai yrittäen ymmärtää. Tarvitsen aikaa itselleni ajatusten kokoamiseen, vasta sitten voin palata pohtimaan sitä. Mieheni kyllä tietää tämän toimintatapani, ja yrittää ymmärtää. Pohdimme yhdessä sitä mahdollisuutta, että rauhoittuisin hetken yksinäni ja sitten keskustelisimme kahdestaan, löytäen ratkaisuja. Vasta myöhemmin sitten kertoihin ystävälleni ja pohtisin vielä hänen kanssaan asiaa. Vaikka kuinka haluaisin puolustella impulsiivista käytöstäni, ja luonnettani, että olen vain sellainen! On myönnettävä, että ymmärrän hieman paremmin rakkaani tunteita ja haluan yrittää toimia sen mukaisesti. Ainakin lupaan yrittää! :)
Täytyy kuitenkin pieni puolustuksen puheenvuoro vetäistä tähän kohtaan. Itse koen, että kun pohdin parisuhteen ongelmaa tai riitaa ystäväni kanssa, saan häneltä apua. Parisuhteen ongelmia ei mielestäni voi kertoa kenelle ystävälle tahansa, koska itse olen huomannut sen, että haluan saada tukea, en kannustusta radikaaleihin "jätä se!" ratkaisuihin. Hyvän ystävän tarkoitus tässä tilanteessa on mielestäni selkeästi se, että hän tukee, TUKEE! Hänen tehtävänsä on ymmärtää kokonaisuutta ja auttaa ystäväänsä ymmärtämään asioita paremmin, ja ennenkaikkea selkeämmin. Mielestäni ystävän ei kuulu liioin olla puolueellinen, vaan rauhoittava osapuoli. Perustelen tätä näkemystäni niin, että kun meillä on riita jostakin, se on vain yksi asia joka on yhteisen harmonian tiellä. Se raivostuttava asia on parru, joka on poikki sillä ihanalla tiellä jota on hyvä kulkea. Haluaisin itse, että ystäväni auttaa siirtämään sen parrun pois tieltä, jotta pääsen jatkamaan onnellista kulkuani. Toki en kannusta liioin ymmärtämään tai tukemaan, jos ystävän parisuhde on huonoilla raiteilla, silloin on palvelus sanoa, STOP! Ja näillä huonoilla raiteilla tarkoitan pitempää pahaa oloa ja oikeasti myrkyllistä ilmapiiriä. Pieniä mäkiä tulee jokaisessa parisuhteessa vastaan, ja silloin ainakin itselleni on helpottavaa tietää, että ystäväni antaa vauhtia ylös pääsemiseen! ;)
Tällaisia ajatuksia tästä asiasta. Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia asiaan ja näkemyksiä, niitä eroavaisuuksiakin! Entä kuinka paljon te kerrotte ystävillenne parisuhteenne saloja? :)
Hempeää sunnuntaita ♡ ja whuhuup! Huomenna juhlitaan!! :)
♡ Vilhelmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa minua kovasti! ♡