10 joulukuuta 2012

Arkipäivän Salsailta!!

Olen jo kauan suunnitellut meille kotiin salsailtaa. Rakastan tanssia salsaa ja oikeastaan kaikkea Karibia henkistä. Mieheni vaan ei oikein ole koskaan innostunut salsaamaan ja muutenkin paritanssi sanana tuo mieleen ala-asteen discon tai baarien viimeiset hitaat, kuulemma. Eli meillä ei ole tanssia harrastettu.

Olen kuitenkin aina kokenut tämän salsan haasteena, mutten vielä ole uskaltanut ilmoittaa meitä salsatunneille, vaikka niilläkin olen uhkaillut. ;) Tämä ensimmäinen (väsytys, pakotus, kiristys..) keinoni on ainakin pehmeämpi lasku kuin tanssitunnit. Suunnittelin, että viettäisimme salsailtaa johon kuuluisi tanssimisen lisäksi muutakin kivaa, ja mikäs sinne miehen sydämeen paremmin vie kuin ruoka. Valmistin siis meksikolaishenkistä syötävää ja Pina Coladaa vielä jälkiruuaksi. Ruualla kestittynä ajattelin salsan onnistuvan mieluisammin. ;)

Jätin miehelleni aamulla kutsun pöydälle, ajattelin, että se innostaisi iltaan. :D Töiden jälkeen syöksyin kaupoille eilen illalla tehdyn listan kanssa. Sinkoilin kaupassa, koska tiedostin, että aikani oli rajallinen (kuvaukset ennen syömistä..!!..) Nappasin mukaani siis nachos, guacamole ja pinacola- ainekset, sekä pari Sol olutta.


Guacamolen tein rakkaan ystäväni ohjeen perusteella. 1 Avokado, puolikas sipuli, valkosipulia maun mukaan, puolikas chili, suolaa, limen mehua. Nam!! Hurjasti parempaa kuin kaupasta ostettu, ja äärettömän helppo ja nopea tehdä. :)

Nachosit valmistui myös nopeasti, jauhelihaa (vkonlopulta jäänyttä valmista), valkosipulisalsaa, cheddaria ja maissilastuja. Ensin laitetaan uunivuoan pohjalle jauhelihat, jonne jo sekoitettuna salsa, päälle cheddar. Sen jälkeen maissilastut ja päälle voi ripotella vielä muutaman liuskan cheddaria. Uuni 200 asteeseen ja paistetaan niin kauan, että päälimmäiset lastut hieman tummuu.



Jälkkäriksi tein siis alkoholitona Pina Coladaa. Ensiksi koversin tuoreen ananaksen. Hedelmälihat, kookosmaidon ja pienen lorauksen vaniljakastiketta kaadoin blenderiin, muutama kierros ja a´vot, valmista herkkua!! :) Sitten Pina Colada kaadetaan koverrettuun ananakseen ja saadaan oikein karibiahenkinen juoma!! :)



Ruuan jälkeen odotettuun tanssiosioon!! Olin katsellut Youtube:sta valmiiksi salsan opetusvideoita. Suomeksi, että englanniksi. Tässä muutaman linkki: Suomeksi ja Englanniksi perusteita. Näytin miehelleni ensin muutaman videon ja sitten aloimme harjoittelemaan perusaskeleita. Ja olin niiin onnellinen, kun hän upeasti heittäytyi ja tanssahteli kanssani. (NIIIN onnellinen!!! Vaikkei hän ensimmäisenä ehkä asiasta hehkuttaisi muille). Ehkä ilta toi odotetun tönäisyn salsan pariin, ehkä ei. Sen näkee hetken päästä, kun uskaltaa kokeilla salsaharjoitteiden uudelleen testausta! :D tai edes ehdottaa... ;D

Lämpimiä salsaterveisiä!!! ♡



♡ Vilhelmiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa minua kovasti! ♡