19 joulukuuta 2012

DIY joululahja miehelle 2 - mausteseokset

Muutamassa ihanassa blogissa on tullut vastaan "muffini- tai kaakaoaineet -purkissa" -postauksia. Purkit näyttävät niin herkullisilta ja kauniilta!! Innostuin ideasta, mutta mieheni ei ole kovin kaakao- tai leivontaihmisiä, tosin sitäkin enemmän grillauksen ja muun ruuanlaiton innokas kokeilija.
Päätin tehdä hänelle joululahjaksi omia mausteseoksia.

Kehittelin yhden meidän oman mausteseoksen, jonka sisältö on liki kaikissa ruuissamme. Toinen mausteseos on tehty miestäni ajatellen; hän rakastaa tulista, chilistä ja makeaa. Kolmannen halusin olevan "jotain uutta ja jotain vanhaa" -periaatteella. Joten käännyin Googlen puoleen ja etsin tietoa kreikkalaisesta maustamiskulttuurista ja sovelsin sitä meille sopivaksi.
Taka-ajatuksena oli tietenkin ujuttaa kreikkateeman mukainen Rakkauden jumala seoksen nimeksi ;) :D.




Pyöriskelin kaupoissa etsimässä sopivia maustepurkkeja. Halusin niiden ehdottomasti olevan lasisia ja yhtenäisiä, mutta omaavan isot kannet, jotta saisin haluamani tekstit niiden pinnoille. Iittalan hyllyssä huomasin olevan aivan ihania lasipurkkeja, hypistelin niitä innoissani hetken, kunnes palasin maan pinnalle ja tajusin, ettei niitä voisi tuunailla tai liimata niiden kanteen "Meidän-mix" -tekstejä. Palasin maustehyllylle, koska siellä silmiini osuneet merisuolapurkit täyttivät kriteerini
(+ säästin ehkä kokonaisuudessaan sen 40 euroa... uuden "kielletyn" laukun pohjakassaan...;).





Meidän -mix:

2 rkl chiliä
3 rkl valkosipulia
1 rkl sipulijauhetta
3 rkl sipulilastuja
3 rkl paprikaa
2 rkl pippurisekoitusta
3 rkl merisuolaa


Chillin & Makean Grillimestarin -mix:

2 rkl cayennepippuria
2 rkl paprikaa
3 rkl fariinisokeria
2 rkl vuorisuolaa
4 rkl mustapippuria
1 rkl valkosipulia
2 rkl sipulijauhetta
3 rkl oreganoa
4 palaa aurinkokuivattua tomaattia


Kreikkalainen Eros -mix:

4 rkl merisuolaa
3 rkl basilikaa
4 rkl oreganoa
2 rkl timjamia
3,5 rkl sipulilastuja
1 rkl valkosipulirouhetta
4 rkl valkosipulia
2 rkl pippurisekoitusta
2 rkl rosmariinia
        + ripaus sitruunapippuria


Ensiksi poistin lasipurkeista niiden teippaukset. Ne irtosi hyvin lämpimän veden alla pienellä sienellä hangaten. Sitten aloin tuunaamaan yhtä mausteseospurkkia kerrallaan. Lajittelin niihin tulevat mausteet värien perusteella riviin, siten varmistin kerrosten erottumisen. Lusikoinnin jälkeen etsiskelin kolme erilaista paperia. Kantta apuna käyttäen mittailin suurinpiirtein oikean kokoiset lappuset, joille rustasin purkkien sisällön. Liimaus lappuihin ja kansiin kiinni. Superhelpot ja kivat mausteseokset, joita varmasti ei tule muiden kaapeista vastaan... tai kaupoista. :) Nyt vaan jännäämään, kuinka paljon jouluaaton yllätys tuo miehelle kokkausiloa! ;) :D 




Nämä mausteseokset lähtevät odottamaan loppuviikon paketointihetkeä (miten kuulostikaan ihanalle ja kepeälle... ehkä tänä vuonna se on sitä ;)

Ihan pakko oli kuviin ujuttaa tämän joulun ainoat kuusenkoristehankinnat; suloiset muffinit!


Chilliä viikkoa sinulle!! ♡


♡ Vilhelmiina

2 kommenttia:

  1. Meillä asustelee samanlainen kokki jonka bravuuri on erilaiset pihvit. Olipas taas kiva idea! Laitanpa korvan taakse.

    Toteutin muuten sen Sinun pieniä rakkausviestejä-idean. Raapustin varmaan 40 lappua ja piilottelin löydettäväksi sekä pian, että vuoden päästä ;) Nyt olen asiakkaillenikin hehkuttanut kuinka innoissaan mies oli rakkausviestejä löytäessään. Kuulemma oikein kivoja ja piristäviä :) Taitaa olla kohta moni muukin lappuja piilottelemassa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämäkin on kaiken kaikkiaan nopea ja helppo toteuttaa, varsinkin jos tulostin olisi toiminut :) :D Ja purais kyllä maustekärpänen nyt, kun kokoajan on mielessä uusia yhdistelmiä :D apua!

      Oho! Ihanaa! Sinä todella innostuit viestien laittamisessa!! Munkin täytyy ens kerralla tsempata ja piilotella enemmän. Parasta on jos löytää just vuoden päästä niin tulee sama ihana tunne takaisin :) Ihan innostuin! :) Meilläkin mies tykkäsi viesteistä kovasti ja ainakin yksi on vielä pysynyt piilossa, vaikka on joka päivä nenän edessä ;D

      Ihanaa piristystä! Kiitos kun kommentoit ja kerroit viesteilystäsi <3 :) Super suloista joulunaikaa sinulle!! :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa minua kovasti! ♡