29 joulukuuta 2012

Stripteasea kotona - Huumoria vuodelta 1971

Eilinen kaappien/varaston raivaus toi ainakin yhden hauskan löydön käsiimme. Eino-Ollin Striptiisiä - valikoima pilapiirroksia kirjan. Kirja on vuodelta 1971 ja painettu Jyväskylässä Gummeruksen kirjapainossa. En voinut vastustaa kiusausta postata muutamat parisuhteeseen osuvat pilapiirrokset. Ainakin meillä oli tämän kirjan parissa hauskaa ;D

Tämä ensimmäinen kuva ainakin meillä kotona on pelottavan lähellä totuutta. Työpäivän ja muiden menojen jälkeen ei kyllä liikaa näe vaivaa siihen miten sänkyyn rojahtaa. En silti voi kieltää, etteikö piirroksen toisella kuvalla olisi positiivisempia vaikutuksia niin parisuhteeseen kuin vällyjen väliin ;) Eli vink vink: Ei Näin, vaan NÄIN!!


Toinen piirros on myös hyvin neuvoa-antava, ja myös erittäin toimiva! ;) Kokeiltu itsekkin joskus MM-kisojen aikaan ;D


Tässä vielä pilapiirros kokonaisuudessaan:


Vaikuttaa, että 1970-luvulla miesstripparit olivat vain puheen tasolla, mutta nykypäivänä voi onnellisena todeta, että tässäkin asiassa tasa-arvo on toteutunut! ;) Tässä toisessa sivullisessa on myös palanen totuutta, ainakin ihmisluonteesta, aina haaveillaan siitä mitä ei ole...Vaikken kyllä ihan voi samaistua alakulman naisen nyrpeyteen, itse olisin innoissani jos mieheni vetäisisi shown!! ;) Tästä pitää vinkata, vaikken nää sen ihan heti tapahtuvan ;) :D



Hassun hauskaa lauantaita!! ..Meiltä suunnataan alelaareille!! whuupWhuup!!


♡ Vilhelmiina

2 kommenttia:

  1. Ratkiriemukkaita, kiitos kun jaoit sarjikset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat liian hauskoja vaan itselle pidettäviks ;) Kiitos kommentistasi! :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa minua kovasti! ♡